Elokuu. Kesä on mennyt todella nopeasti.

Heinäkuun alussa oli sellainen tilanne, että en pystynyt lopettamaan ahmimista. Kaiken liikenevän ajan käytin roikkumalla netissä. En pystynyt lopettamaan. Huusin Jumalan puoleen ja Hän kuuli. Nyt olen elänyt tätä uudenlaista elämää 5 viikkoa.

En kaipaa sitä vanhaa enää. En tahtoisi enää koskaan palata siihen vanhaan. Jotenkin olin menettänyt uskoni Jumalaan. En niinkään siihen, että onko Hän olemassa, mutta en uskonut Hänen vastaavan rukouksiini. En jaksanut lukea Raamattuakaan. Tuhlasin kaiken aikani turhuuteen. Etsin apua asioista, jotka eivät mitenkään voi auttaa. Ahmiminen kyllä hetkeksi helpottaa ahdistusta, mutta eihän se mitään asioita muuta. Jumala yksin voi antaa sellaisen avun, että asiat muuttuvat.

Olen viimeaikoina ollut hyvin ahdistunut. Hetkittäin koen, että pystyn hengähtämään, mutta sitten jokin epätoivon aalto tulee ja valtaa alleen. Kärsin edelleen yksinäisyydestä, moni asia on avoinna, en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kuitenkin kaiken tämän yksinäisyyden ja ahdistuneisuuden keskellä olen pyrkinyt turvaamaan Jumalaan. Huudan Häntä avukseni. Hän on sanassaan luvannut monia asioita: Hänen tahtonsa ihmistä kohtaan on hyvä, Hän kuulee rukoukset, Hän tahtoo auttaa.

Näihin lupauksiin tarraudun viimeisillä voimillani. Yksin Jumala voi auttaa. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon. Saan uskoa syntini anteeksi, koska Jeesus on ristillä kärsinyt rangaistuksen, joka olisi kuulunut minulle. Mikä ihmeellinen toivo ja vapaus! Saan elää Jumalan lapsena jokaisen päivän, joka minulle annetaan.

Ja parasta on, että nämä lupaukset koskevat ihan jokaista. Jokainen, joka tämän Jumalan tarjoaman armon haluaa ottaa vastaan, saa sen omistaa omakseen.

Kiitos Jumalalle!

Kuinka ihmeellinen auttaja meillä onkaan...

Olen ollut pian 2 viikkoa ahmimatta ja ilman nettiä. Tai no, käytänhän minä nyttenkin nettiä, mutta tarkoitan sitä, että en ole jumiutunut koneelle tuntikausiksi aikaa tuhlaamaan. Joitain oikeasti tärkeitä asioita kuten pankkiasioita olen netissä hoitanut, mutta pyrin pitämään internetin käytön minimissä. Onneksi minulla on vielä toistaiseksi työpaikka. Päivät kuluvat töissä, mutta illat ovatkin sitten todella vaikeita, kun koen suurta yksinäisyyttä. En myöskään tiedä ollenkaan mitä syksy tuo tullessaan. Olen vaikean valinnan edessä ja sekin tuntuu aika toivottomalta. Rukoilen ratkaisua näihin tilanteisiin. Tarvitsen Jumalan johdatusta tässä asiassa ja pelkään tekeväni vääriä valintoja. Herra auta minua!

Tunnen olevani todella yksinäinen. Minulla ei ole ystäviä ja perheenjäsenetkin asuvat kaukana. Työpäivän jälkeen on monesti vaikeaa, kun olisi mukava viettää aikaa muiden ihmisten kanssa. Mutta mitä tehdä, kun ei ole muita ihmisiä ympärillä? Tätä asiaa olen paljon rukoillut ja monesti on vaikeaa, kun ei tämä asia ole tästä muuttunut miksikään. Olen pitkään rukoillut aviopuolisoa. Toivon, että jonain päivänä voisin mennä naimisiin. Kun tällaisesta asiasta on pitkään haaveillut ja asiaa rukoillut eikä se ole vielä toteutunut, on vaikea olla menettämättä toivoaan. Ja kuitenkin Raamattu sanoo, että Jumala kuulee rukoukset ja että Hän kyllä vastaa ajallaan. Jostain syystä nyt olen yksin ja minun on luotettava siihen, että Jumala näkee ja tietää nämä surut. Mutta kuinka vaikeaa onkaan luottaa siihen, että Jumala tosiaan näkee ja kuulee silloinkin, kun mikään ei elämässä muutu vaikka rukoilee...

Olen huomannut, että tämä yksinäisyys ja sen mukanaan tuoma ahdistus on monesti niitä sytykkeitä, jotka ajavat minut ahmimaan ja uppoutumaan internetin maailmaan. On vaikea kestää todellisuutta joka on niin toisenlainen kuin mitä toivoisin. Pelkään niin valtavasti sitä, että tulen aina olemaan näin yksin. Pelkään myös tulevaa syksyä, sillä en vielä tiedä mitä minun tulisi tehdä. Rukoilen Jumalan johdatusta ja apua näihin tilanteisiin.

Olen valtavan kiitollinen siitä, että olen pystynyt nyt elämään melko normaalisti viimeiset kaksi viikkoa. Tuleva viikonloppu on vaikea, koska minulla on töistä vapaata eikä oikeastaan ole mitään tekemistä. Yritän olla kokonaan poissa tietokoneelta. Pyydän Jumalan apua näihin ongelmiin ja siihen, että pystyisin jatkamaan tällä tiellä eteenpäin vaikka vaikealta tuntuu.

"Vaikka en tiedä minne meen

askeleet osuvat kohdalleen.

Minä en voi eksyä,

kun Sinä pidät kädestä."

Olen näköjään kirjoittanut viimeksi lähes kaksi viikkoa sitten. Viimeiset kaksi viikkoa olen lähinnä maannut sohvalla ja ollut tietokoneella. Elämäni tuntuu kovin toivottomalta. On vaikea löytää motivaatiota yrittää päästä näistä ongelmista vapauteen. Elämäni tuntuu niin kovin tyhjältä. Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja hyljätyksi. Tulevaisuus ahdistaa. 

Miten jaksaisin yrittää? Mistä saisin motivaatiota yrittää, kun kaikki tuntuu niin kovin toivottomalta?

Joka aamu herään valtavaan ahdistukseen. Illat ovat niin valtavan yksinäisiä. Olen rukoillut apua tähän tilanteeseen, mutta Jumalakin tuntuu olevan niin kovin kaukana. Ja kuitenkin Hän on luvannut auttaa. Tartun siihen lupaukseen kaikilla voimillani.

Olen toistellut monesti, että en pysty tähän. En jaksa. En kykene. Olen yrittänyt tuhansia kertoja ja joka kerta epäonnistun. Joka kerta palaan tähän samaan vanhaan. Ahdistukseni on liian syvää ja kokonaisvaltaista, että kykenisin sen kestämään ja siinä elämään. Minulla tuntuu olevan pakottava tarve paeta tästä todellisuudesta jonnekin muualle. Hetken aikaa pystyn olemaan ilman nettiä ja sitten kaikki romahtaa. Kun tajuan millaista elämäni on ja miten tahtoisin asioiden olevan. Näiden välillä on liian suuri kuilu.

Ja kuitenkin Hän on luvannut auttaa. Huudan Häntä avukseni. Mitään muuta toivoa ei ole. Mitään muuta ulospääsyä ei ole. Teen sen mihin itse kykenen. Se ei ole paljoa. Jumala hoitakoon loput, koska itse en pysty itseäni auttamaan.

Törmäsin helmikuussa tällaiseen artikkeliin: Peliriippuvuudesta kärsinyt Anne-Maarit koki, että Jumala otti häneltä pelihimon pois

Tuossa jutussa nuori nainen kertoo, kuinka Jumala vapautti hänet peliriippuvuudesta. Erityisesti yksi kohta tuossa jutussa kolahti. Anne-Maarit kertoo: "Yhtenä iltana lopetin, enkä pelannut enää sen jälkeen. Se oli kerrasta poikki. Ei tehnyt kertaakaan mieli. Koin sen Jumalan ihmeeksi, koska en koskaan aiemmin pystynyt lopettamaan omin voimin. Ehkä Jumala siunasi päätökseni ja tulevan äitiyden. Koin, että kahleeni poistui ja ajatusmaailmani muuttui. Sain syvän rauhan siitä, että olen vapaa. En tiedä, miksi se tapahtui juuri sillä kertaa, vaikka olin rukoillut asiaa lukemattoman monta kertaa aiemminkin."

Ehkä Jumala siunasi päätökseni.

Jäin miettimään noita sanoja. Itse olen monta kertaa "päättänyt" lopettaa ahmimisen ja tietokoneella istumisen. Olen päättänyt lopettaa satoja kertoja, ehkä jopa tuhansia. Kertaakaan en ole siihen pystynyt pysyvästi. Olen viime aikoina miettinyt tätä paljon. Olen sanonut Jumalalle, että en pysty lopettamaan. Ja kyllähän hän sen tietää. Olen kamppaillut näiden asioiden kanssa 20 vuotta, tosin vasta ehkä viimeiset 5 vuotta olen halunnut parantua. Sitä aiemmin en varmaan edes täysin tiedostanut ongelmiani.

Mutta olenko ollut tosissani? Kun sanon, että haluan lopettaa, tarkoitanko sitä todella? Tiedän, etten kykene vapautumaan näistä ongelmista ilman Jumalan apua. Ehkä hän on odottanut, että tulen tähän johtopäätökseen. Minun on tehtävä päätös, että niissä epätoivon hetkissä, kun tunnun hukkuvani kipuun ja yksinäisyyteen, en tartu omiin "auttamiskeinoihini" vaan Jumalaan. Huudan häntä avukseni ja etsin apua häneltä. Niin kauan kuin yritän itse auttaa itseäni Jumalalla ei ole tilaa toimia.

 

 

 

 

Viimeiset kaksi vuotta elämästäni olen kokenut valtavan suurta tuskaa ja kipua. Elämäni on ollut epätoivon ja ahdistuksen täyttämää. Aiemminkin elämässäni olen kohdannut vaikeita tilanteita, mutta nämä viimeiset kaksi vuotta ovat olleet niin vaikeat, että en olisi ikinä voinut kuvitella tuntevani näin.

Nyt kun mietin elämääni taaksepäin, näen että tämä kipu oli Jumalan vastaus rukouksiini. Pari vuotta sitten elämäni oli ajautunut umpikujaan. Olin yrittänyt päästä irti syömishäiriöstä ja nettiaddiktiosta, mutta mikään ei oikein toiminut. Hetkellisesti pystyin pysymään "kuivilla" mutta jotenkin aina palasin siihen vanhaan elämään. Koin valtavaa yksinäisyyttä eikä mikään elämässäni oikein tuntunut hyvältä.

Ajoittain rukoilin ja yritin etsiä apua Jumalalta. Jotenkin kuitenkin minusta tuntui siltä kuin Jumala olisi hylännyt minut. Rukoileminen tuntui turhalta. Tuntui siltä, että Jumala ei kuule tai vastaa.

Sitten tapahtui jotain mitä en olisi ikinä voinut odottaakaan. Yhdessä hetkessä elämäni muuttui ja löysin itseni valtavan myrskyn keskeltä. Aiemmat elämässäni kohdatut ahdistukset olivat sellaisia, että jotenkin olin kyennyt oloani lievittämään. Syömishäiriö ja uppoutuminen netin maailmaan olivat antaneet riittävästi lohtua. Tämä kokemani ahdistus oli kuitenkin jotain niin suurta, ettei näistä keinoista enää ollut apua. Hiljalleen käännyin enemmän ja enemmän Jumalan puoleen.

Vuoden 2021 alussa koin niin valtavaa tuskaa, että itkin jatkuvasti. Yksin Jumala pystyi auttamaan tuossa kivussa. Olin 4 kuukautta ahmimatta ja ilman nettiä. Se oli jotain mihin en ollut koskaan pystynyt aikaisemmin. Kuitenkin jatkuvasti odotin ja rukoilin Jumalan vastausta. Odotin, että hän tyynnyttäisi myrskyn ja ratkaisisi ongelman, joka oli saanut aikaan tuon valtavan ahdistuksen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Koin valtavaa pettymystä ja epätoivoa ja ratkesin uudelleen ahmimaan sekä käyttämään nettiä pakonomaisesti. Tuota jatkui oikeastaan koko viime kesä ja syksykin.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen kuitenkin oppinut jotakin, joka on muuttanut elämäni suunnan. Olen oppinut tuntemaan Jumalaa. Opettelen luottamaan häneen. Uskon, että hän haluaa tehdä jotakin uutta elämässäni tämän kivun kautta. Joku aika sitten kävelin kotikaupungissani ja sydämeni täyttyi valtavalla kiitollisuudella Jumalaa kohtaan. Kiitin Jumalaa tästä tuskasta ja yksinäisyydestä, jota tällä hetkellä koen. Voin sanoa näin vilpittömästi. Tietenkin todella toivon, että jonain päivänä tämä tuska on ohi ja saisin vielä kokea elämää, joka on tästä tuskasta ja ahdistuksesta vapaa. Odotan Jumalan ratkaisua tähän yksinäisyyteen. Ja siltikin, tässäkin tilanteessa voin kokea suurta kiitollisuutta. Kiitän Jumalaa siitä, että hän tekee työtään elämässäni tämän kivun kautta. Kiitän Jeesuksen ristintyötä ja sitä, että saan uskoa syntini anteeksi. Kiitän siitä vapaudesta, jonka yksin Jumala voi antaa. Kiitän siitä, että saan elää hänen lapsenaan ja hän pitää minusta huolen.

Kunpa muistaisin niissä valtavan suurissa epätoivon hetkissä, jolloin tulevaisuus pelottaa ja koen valtavaa yksinäisyyttä, että yksin Jumalalta tulee apu.

 

Älkää entisiä muistelko,

älkää menneistä välittäkö.

nyt se puhkeaa taimelle,

ettekö sitä huomaa?

Niin, minä teen tien korpeen,

virrat erämaahan.

(Jesaja 43:18-19)