Olen näköjään kirjoittanut viimeksi lähes kaksi viikkoa sitten. Viimeiset kaksi viikkoa olen lähinnä maannut sohvalla ja ollut tietokoneella. Elämäni tuntuu kovin toivottomalta. On vaikea löytää motivaatiota yrittää päästä näistä ongelmista vapauteen. Elämäni tuntuu niin kovin tyhjältä. Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja hyljätyksi. Tulevaisuus ahdistaa. 

Miten jaksaisin yrittää? Mistä saisin motivaatiota yrittää, kun kaikki tuntuu niin kovin toivottomalta?

Joka aamu herään valtavaan ahdistukseen. Illat ovat niin valtavan yksinäisiä. Olen rukoillut apua tähän tilanteeseen, mutta Jumalakin tuntuu olevan niin kovin kaukana. Ja kuitenkin Hän on luvannut auttaa. Tartun siihen lupaukseen kaikilla voimillani.

Olen toistellut monesti, että en pysty tähän. En jaksa. En kykene. Olen yrittänyt tuhansia kertoja ja joka kerta epäonnistun. Joka kerta palaan tähän samaan vanhaan. Ahdistukseni on liian syvää ja kokonaisvaltaista, että kykenisin sen kestämään ja siinä elämään. Minulla tuntuu olevan pakottava tarve paeta tästä todellisuudesta jonnekin muualle. Hetken aikaa pystyn olemaan ilman nettiä ja sitten kaikki romahtaa. Kun tajuan millaista elämäni on ja miten tahtoisin asioiden olevan. Näiden välillä on liian suuri kuilu.

Ja kuitenkin Hän on luvannut auttaa. Huudan Häntä avukseni. Mitään muuta toivoa ei ole. Mitään muuta ulospääsyä ei ole. Teen sen mihin itse kykenen. Se ei ole paljoa. Jumala hoitakoon loput, koska itse en pysty itseäni auttamaan.