Sairastuin syömishäiriöön noin 20 vuotta sitten. Minulla on siis ollut syömishäiriö yli 2/3 elämästäni. Se on pitkä aika. En tarkalleen muista sitä, kuinka kaikki alkoi, mutta olin ala-asteella sairauden hiipiessä elämääni. Syömishäiriö on ollut osa elämääni koko teini-iän ja nuoren aikuisuuden. En juurikaan muista elämää ilman kyseistä sairautta. Välillä elämässäni on ollut parempia hetkiä, jolloin olen voinut elää jokseenkin normaalia elämää ilman syömishäiriötä. Ne ovat kuitenkin olleet suhteellisen lyhyitä ajanjaksoja. Pisimmillään olen ollut ahmimatta 4 kuukautta. Tämä oli keväällä 2021.

Lukion aloittaessani 15 vuotta sitten elämääni tuli mukaan internet-addiktio. Enhän sitä silloin tajunnut enkä edes yrittänyt lopettaa pakonomaista netinkäyttöä. Pakenin vaikeaa elämäntilannetta virtuaalitodellisuuteen. Tämänkin asian kanssa olen siis kamppaillut puolet elämästäni.

Olen kasvanut perheessä, jossa uskonasiat eivät ole olleet vieraita. Olen kasvanut siihen todellisuuteen, että Jumala on maailman luonut ja että Raamattu on totta. Nyt kuitenkin kun mietin lapsuuttani olen tajunnut, että ei Jumalalla varsinaisesti ole ollut kovin suurta tilaa lapsuudenperheessäni. Perheessämme oli monenlaisia ongelmia, joita vanhempani yrittivät ratkoa omin voimin. Miten asiat olisivat menneet, jos vanhempani olisivat osanneet täysin turvata Jumalaan ja hänen apuunsa?

Itsekin olen ollut jonkinlaisessa "lapsenuskossa" ala-asteikäisenä, mutta jotenkin se usko ei sitten kasvanutkaan. Muistan joskus nuorempana yrittäneeni lukea Raamattua, mutta ei siitä lopulta tullut mitään ja aika nopeasti se into Raamatun lukemiseen lopahti. Jos joku kysyi uskonko Jumalaan, vastasin kyllä uskovani, mutta mitään sijaa ei Jumalalla elämässäni ollut. Joskus lukioikäisenä saatoin rukoilla äärimmäisessä hädässä (kuten silloin, kun rahat olivat loppu ja tarvitsin työpaikan). Sitten kun asiat järjestyivät niin unohdin koko asian. Sellaista oli uskonelämäni.

Nuoruus meni syömishäiriömaailmassa. Elin elämää, jossa millään muulla ei ollut väliä. Jotenkin sain rämmittyä peruskoulun ja lukion läpi, vapaa-aika kului tietokoneella istuessa. Jonkinlaista pakoa todellisuudestahan sekä syömishäiriö että nettiaddiktio olivat. Ja varmasti ovat sitä edelleen. En ole vieläkään päässyt näistä vapauteen. Kuitenkin tiedostan nyt paremmin sen, että kyse on enemmänkin oireesta kuin ongelmasta. Tiedostan myös sen, että ilman Jumalan apua en pääse näistä vapauteen.

Tietoisen uskonratkaisun tein päästyäni lukiosta. Nyt jälkikäteen näen, että Jumala oli minua varmaankin jo vuoden ajan kutsunut ja vetänyt puoleensa ennen kuin sitten tuon päätöksen tein. Halusin seurata Jeesusta vaikka en oikeastaan edes tuolloin tiennyt mitä se tarkoittaa. Jotenkin kuitenkin koin, että siinä on merkitys tälle elämälle. Aloin lukea Raamattua ja rukoilinkin välillä. Seuraavana keväänä kävin kasteella. Se oli muuten pääsiäissunnuntai.

Ulkoisesti elämäni ei juurikaan muuttunut. Olin aika hukassa. Minulla ei ollut opiskelupaikkaa, ei työtä, ei ystäviä. Olin yksinäinen, mutta en sitä oikeastaan silloin tiedostanut. Hukutin pahaa oloa syömishäiriökäyttäytymiseen ja olemalla jatkuvasti internetissä.

Jumala on ollut kanssani kärsivällinen. Olen kuullut paljon niitä tarinoita, jossa Jumala on ihmisen vapauttanut alkoholista tai huumeista tai uhkapeleistä. Monesti nuo muutokset ovat tapahtuneet hetkessä. Minun elämässäni jostain syystä niin ei ole käynyt. Olen ollut uskossa yli kymmenen vuotta ja edelleen kamppailen omien riippuvuuksieni kanssa. Ehkä viitisen vuotta sitten aloin todella kaivata vapautta näistä ongelmista. En aiemmin ole tajunnut mistä nämä ongelmat johtuvat. Jumala on vuosien mittaan vienyt aina syvemmälle ja näyttänyt mistä tämä kaikki johtuu.

Viimeiset kaksi vuotta elämästäni on ollut todella vaikeaa. Jumala johdatti minut oman elämäni Kaislameren rannalle: faaraon joukot tulevat takana ja edessä meri. Tilanteesta ei ole inhimillistä ulospääsyä, mutta Jumala voi tehdä ihmeen kun häntä avuksi huudamme. Viimeisen kahden vuoden aikana Jumala on uudistanut uskoani ja näyttänyt, että en ole aiemmin oikeasti osannut luottaa häneen. Elämässäni vallinnut ahdistus ja sitä seuraavat epätoivoiset keinot lievittää ahdistusta ja pelkoa ovat oikeastaan seurausta siitä, etten ole luottanut Jumalaan.

Olen joutunut kohtaamaan oman vajavaisuuteni. En kykene pääsemään näistä ongelmista irti ilman Jumalan apua. En kykene tähän yksin. En kykene tähän itse. Jumala yksin voi auttaa. Jumalan tahto ihmistä kohtaan on hyvä ja hän haluaa auttaa.

Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. (Psalmi 50:15)

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jeremia 29:11)

Nämä ovat olleet käänteentekeviä asioita elämässäni. Vaikka olin ollut uskossa pitkään, en varsinaisesti ollut koskaan oppinut tuntemaan Jumalaa. Olin aika ajoin rukoillut, olin silloin tällöin lukenut Raamattua, mutta todellista sijaa Jumalalla ei ollut elämässäni. Jotenkin käsitin Jumalan ankaraksi ja pelkäsin, että hän rankaisee minua kaikista niistä asioista, jotka olin elämässäni tehnyt väärin. Kun kaksi vuotta sitten koin todellisen katastrofin elämässäni, Jumala alkoi näyttää minulle kuka hän todella on. Löysin rakastavan isän, joka tahtoo auttaa minuakin. Huolimatta siitä millainen olen. Raamattu on täynnä lupauksia ja Raamatusta voin löytää sen, kuka ja millainen Jumala todella on.

Edelleen kuitenkin kamppailen näiden ongelmieni kanssa. Viimeaikoina syömishäiriö on taas ollut pahempi. Olen ahminut lähes päivittäin. Kaikki liikenevä aika on mennyt tietokoneella istuessa. Rukoilen, että Jumala vapauttaisi minut näistä ongelmista. Tiedän, että itse en siihen pysty. Itse en pysty itseäni tai elämääni muuttamaan. Mutta onneksi Jumala pystyy. Loppujen lopuksi olen tajunnut, että ongelmieni taustalla on ahdistus. Yritän lievittää oloani pakenemalla. Ja ahdistuksen taustalla on pelko. Pelkään niin valtavasti kaikkea. Mitä jos kukaan ei autakaan? Mitä jos olenkin ihan yksin? Ja kuitenkin Jumala on luvannut auttaa. Kunpa oppisin luottamaan siihen, että hän tekee sen mitä hän lupaa. Minun ei tarvitse pelätä.