Viimeiset kaksi vuotta elämästäni olen kokenut valtavan suurta tuskaa ja kipua. Elämäni on ollut epätoivon ja ahdistuksen täyttämää. Aiemminkin elämässäni olen kohdannut vaikeita tilanteita, mutta nämä viimeiset kaksi vuotta ovat olleet niin vaikeat, että en olisi ikinä voinut kuvitella tuntevani näin.

Nyt kun mietin elämääni taaksepäin, näen että tämä kipu oli Jumalan vastaus rukouksiini. Pari vuotta sitten elämäni oli ajautunut umpikujaan. Olin yrittänyt päästä irti syömishäiriöstä ja nettiaddiktiosta, mutta mikään ei oikein toiminut. Hetkellisesti pystyin pysymään "kuivilla" mutta jotenkin aina palasin siihen vanhaan elämään. Koin valtavaa yksinäisyyttä eikä mikään elämässäni oikein tuntunut hyvältä.

Ajoittain rukoilin ja yritin etsiä apua Jumalalta. Jotenkin kuitenkin minusta tuntui siltä kuin Jumala olisi hylännyt minut. Rukoileminen tuntui turhalta. Tuntui siltä, että Jumala ei kuule tai vastaa.

Sitten tapahtui jotain mitä en olisi ikinä voinut odottaakaan. Yhdessä hetkessä elämäni muuttui ja löysin itseni valtavan myrskyn keskeltä. Aiemmat elämässäni kohdatut ahdistukset olivat sellaisia, että jotenkin olin kyennyt oloani lievittämään. Syömishäiriö ja uppoutuminen netin maailmaan olivat antaneet riittävästi lohtua. Tämä kokemani ahdistus oli kuitenkin jotain niin suurta, ettei näistä keinoista enää ollut apua. Hiljalleen käännyin enemmän ja enemmän Jumalan puoleen.

Vuoden 2021 alussa koin niin valtavaa tuskaa, että itkin jatkuvasti. Yksin Jumala pystyi auttamaan tuossa kivussa. Olin 4 kuukautta ahmimatta ja ilman nettiä. Se oli jotain mihin en ollut koskaan pystynyt aikaisemmin. Kuitenkin jatkuvasti odotin ja rukoilin Jumalan vastausta. Odotin, että hän tyynnyttäisi myrskyn ja ratkaisisi ongelman, joka oli saanut aikaan tuon valtavan ahdistuksen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Koin valtavaa pettymystä ja epätoivoa ja ratkesin uudelleen ahmimaan sekä käyttämään nettiä pakonomaisesti. Tuota jatkui oikeastaan koko viime kesä ja syksykin.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen kuitenkin oppinut jotakin, joka on muuttanut elämäni suunnan. Olen oppinut tuntemaan Jumalaa. Opettelen luottamaan häneen. Uskon, että hän haluaa tehdä jotakin uutta elämässäni tämän kivun kautta. Joku aika sitten kävelin kotikaupungissani ja sydämeni täyttyi valtavalla kiitollisuudella Jumalaa kohtaan. Kiitin Jumalaa tästä tuskasta ja yksinäisyydestä, jota tällä hetkellä koen. Voin sanoa näin vilpittömästi. Tietenkin todella toivon, että jonain päivänä tämä tuska on ohi ja saisin vielä kokea elämää, joka on tästä tuskasta ja ahdistuksesta vapaa. Odotan Jumalan ratkaisua tähän yksinäisyyteen. Ja siltikin, tässäkin tilanteessa voin kokea suurta kiitollisuutta. Kiitän Jumalaa siitä, että hän tekee työtään elämässäni tämän kivun kautta. Kiitän Jeesuksen ristintyötä ja sitä, että saan uskoa syntini anteeksi. Kiitän siitä vapaudesta, jonka yksin Jumala voi antaa. Kiitän siitä, että saan elää hänen lapsenaan ja hän pitää minusta huolen.

Kunpa muistaisin niissä valtavan suurissa epätoivon hetkissä, jolloin tulevaisuus pelottaa ja koen valtavaa yksinäisyyttä, että yksin Jumalalta tulee apu.

 

Älkää entisiä muistelko,

älkää menneistä välittäkö.

nyt se puhkeaa taimelle,

ettekö sitä huomaa?

Niin, minä teen tien korpeen,

virrat erämaahan.

(Jesaja 43:18-19)